Vuonna 2012 Engcon lanseerasi proportionaalisen DC2-ohjausjärjestelmänsä ja siihen kuuluvan sovelluksen, jonka avulla etätukea saa mobiiliverkon kautta. Sen ansiosta huoltoasentaja tai tekninen tuki voi muodostaa etäyhteyden kaivukoneeseen ja antaa näin tukea ja tehdä toimenpiteitä ohjausjärjestelmään etänä. Tämä säästää aikaa ja rahaa. Nyt Engcon kertoo, että se on parantanut yhteensopivuutta entisestään ja sovellus on saanut helposti navigoitavan käyttöliittymän ja myös sen suorituskykyä ja toiminnan vakautta on parannettu.

Engconin proportionaalinen ohjausjärjestelmä DC2 sopii markkinoiden kaikkiin kaivukonemerkkeihin, ja sillä voidaan ohjata Engconin rototilttien lisäksi myös kaivukoneen teloja ja pyöriä sekä puomin kääntöä tai puomin lisätoimintoa. Ohjausjärjestelmä mahdollistaa erikoissuunnitellun sovelluksen avulla etätuen älypuhelimen kautta, ja tämä sovellus on nyt päivitetty entistä intuitiivisemmaksi ja helppokäyttöisemmäksi. Päivitys lisää myös yhteensopivuutta uusimpien Android-versioiden ja puhelinmallien kanssa.

”Etäohjauksen mahdollistava etätuki on älykäs ja aikaa säästävä toiminto, jonka avulla huoltoasentaja voi suorittaa vianmäärityksen mobiiliverkon ja kuljettajan älypuhelimen kautta. Tämä tarjoaa suuria etuja ja ajansäästöä kalibroinnissa, vianmäärityksessä ja huollossa”, sanoo Tomas Wall, joka työskentelee Engcon Control Systemsin Product Managerina. 

Asennuksen yhteydessä kaikki ohjausjärjestelmät täytyy kalibroida. Aiemmin sen teki huoltoasentaja paikan päällä. Nyt kalibrointi voidaan suorittaa etänä. Kuljettajan älypuhelimesta muodostetaan yhteys tukihenkilöstöön, joka voi työskennellä mistä päin maailmaa tahansa. Tämä säästää aikaa myös mahdollisessa vianmäärityksessä, koska näin Engconin tuki voi paikallistaa vian nopeasti koneen sijainnista riippumatta ja ainoastaan tarpeen vaatiessa lähettää paikalle huoltoasentajan ja oikeat varaosat.

Tukipyynnöissä on usein kyse melko pienistä ohjausjärjestelmän säädöistä, ja Engcon DC2:n ja Android-puhelimen avulla asentajaa ei tarvitse lähettää paikalle.

”Se, että tuki voidaan antaa lähettämättä ketään paikan päälle koneen luo, säästää yrittäjältä paljon aikaa ja rahaa sekä hyödyttää suuresti myös ympäristöä autojen käytön vähentymisen myötä”, sanoo Tomas Wall.

Päivitetty ohjausjärjestelmä esiteltiin Conexpo-messuilla Las Vegasissa.

”USA on valtava maa, jossa etäisyydet ovat pitkät, joten etätuen tarjoamat hyödyt saivat erittäin hyvän vastaanoton, kun esittelimme etätukea live-näytöksissä Conexpossa”, Wall kertoo.

Uusi DC2 on lanseerattu nyt ensin ruotsalaisten käyttäjien saataville, jotta voidaan hallitusti varmistaa, että uusi sovellus toimii odotetulla tavalla, ennen kuin se tuodaan laajalti kaikille markkinoille. 

Edellinen artikkeliPeter Grönholm ALLU Finland Oy:n johtoon
Seuraava artikkeliEco Log ja Gremo suunnittelevat yhdistymistä