Lehti ilmestyy 16.5.2019

Vuoden neljännessä Koneurakointi-lehden numerossa käydään tarkistelemassa messutarjontaa myös Suomen rajojen ulkopuolella, mutta työmaavierailujakaan ei ole tietenkään unohdettu näyttelyiden lomassa.

KONEET JA URAKAT

10 Sarjassa seuraava

Kaivu & Kuljetus Juuso Jussilan uusi Komatsu PC290LC-11 on jatkumoa pitkälle perinteelle.

26 Toimivaa Logiikkaa

Eco Log on Suomessa verrattain harvinainen merkki, mutta omaa vannoutunuteen käyttäjäkunnan.

48 Aaltoja vasten

Pyhtään Kaunissaaressa oli käynnissä mielenkiintoinen työmaa, jonka myötä aallonmurtaja muuttaa muotoaan.

60 Ylhäältä alas

EC380EHR edustaa Volvon purkukoneiden pienintä mallia. Mikään pieni kone se ei kuitenkaan ole.

72 Lastia BelAZilla

BelAZ-7560-sarjan kiviautot ovat yhdistelmä länsimaista tekniikkaa ja itärautaa. Eli toimivia paketteja.

78 Sveitsiläinen monitoimikone

Aebi VT450 Vario on etenemiskykyinen ja moneen toimeen soveltuva ajoneuvo esimerkiksi kunnalliskäyttöön.

88 Renault Master uudistuu

Renaultin Master -pakettiauto saa osakseen nipun uudistuksia, ja valittavana on myös erikoismalli.

90 Tuttua Rautaa – Perinteikäs Pappismies

Muistatko vielä Priestman-kaivinkoneet ja -nosturit? Jos et, ei se mitään. Ei ehkä kovin moni muukaan.

TAPAHTUMAT

34 Koneiden karnevaalit

Bauma 2019 oli jälleen aiempia karkeloita suurempi, kauniimpi ja tietenkin rautaisempi.

54 Maamess 2019 – Jokaiselle jotakin

Tarton messualueella järjestettävä Maamess-tapahtuma on erinomainen katsaus hyvin monelle alalle.

66 Kävikkö nää Oulusa?

Oulun Oikiat Konepäivät 2019 oli hyvän mielen aurinkoinen tapahtuma ilman turhaa stressaamista.

85 Alkulämmittelyä

Tampereen ympäristössä vietettiin konetapahtumaa eräänlaisena Bauman alkupalana.

VAKIOPALSTAT

18 Uutiskynnys

95 Keräilypiirros – Ruotsin raudat

96 Konttorin puolelta

Edellinen artikkeliJohn Deere -ajokoneiden kiinteät ohjaamot uudistuivat
Seuraava artikkeliVideo Kaunissaaren aallonmurtajatyömaalta