Vuoden viimeisessä Koneurakoinnissa sähistään monella suunnalla ja suoritteella, kun tarjolla on kannesta lähtien joutsalaista pitkän linjan koneyrittämistä Maanrakennus Pertti Kärnä Oy:n matkassa. Siitä siirrytään sujuvasti Pohjanmaan suuntiin, jossa Suupohjan Konehakkuu Oy on myös tehnyt melko siivun toimessaan. JK Sorajalosteeltakaan ei historia aivan kuiviin käy, ja siihen sekä nykypäivään käytiin tutustumassa mm. Salon nurkilla. Itä-Suomessa ihmeteltiin melkoista projektia Suomen Mobiilimurskaus Oy:n hybridimurskaimen äärellä. Se kun on isoilta osin omaa tuotantoa ja ideointia. Metsään tehtiin vielä paluu Metsäkuution matkassa, ja jätteenkäsittelytöissä tavattiin sitkeä ja uusiksi laitettu Tana Shark. Koeajossa oli tällä kertaa puolestaan rautaa ison veden takaa, RAM 1500 Laramie. Historiaosiossa käsiteltiin Lars Bruunin Bruunett Mini -metsäkonetta, ja ikäväksemme saimme kuulla vain hetki lehden painoon menon jälkeen, että 87-vuotias Bruun on nukkunut pois.

Tässä vielä täysi sisällysluettelo:

KONEET JA URAKAT

8 Täysillä mukana!

Maanrakennus Pertti Kärnä Oy Joutsasta.

24 Paikallista puunkorjuuta

Suupohjan Konehakkuu Oy on urakoinut jo yli kolme vuosikymmentä.

32 Omalla alalla

Stenbergien kivenmurskaushistoria on pitkä ja sitä tehdään koko ajan lisää.

40 Evo-voimia

Suomen Mobiilimurskaus rakensi itselleen mieleisen työkalun.

46 Korpipajan vahdinvaihto

Kiihtelysvaarassa syntyy metallista mitä vain AJJ-Konepaja Oy:n toimesta.

48 Täysi sarja

John Deere esitteli uudistuneen 6R-traktorimalliston.

52 Venäjän-vetäjä

Rostselmash DT 3000 -telatraktorisarjan valmistus alkoi.

54 Uusiksi ajateltu

Metsäkuutio Oy:n kasvutarinassa näkyy palvelu ja hyvä yhteishenki.

60 Aatelisnorsu

Ponsse Elephant King on kone maailmanluokan savotoille.

62 Hain uudet hampaat

Kierrätysalalla toimiva LHJ päätti kierrättää vanhan Tanan toimintaan.

68 Uudistajan roolissa

Liebherr LTM1110-5.2 tuo monta uutta asiaa mobiilinosturien tulevaisuuteen.

70 Voimanlähteenä vety

Vetyä on kaikkialla, mutta onko sillä tulevaisuutta käyttövoimana?

78 Mukavuutta ja menohaluja

RAM 1500 Laramie on pickup-herkuttelua amerikkalaiseen tapaan.

84 Mini-Bruunett

Bruunett Mini on yksi legendaarisimmista metsäkoneista.

VAKIOPALSTAT

16 Uutiskynnys

38 Katsaus koneeseen – Puimurin siirto

90 Seuraavassa numerossa

Edellinen artikkeliAgritechnica 2022 on peruttu
Seuraava artikkeliMarakon teki jättilahjoituksen juhlavuotensa kunniaksi