Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Jyväskylässä toimivan Tana Oy:n tuotteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteista.

Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset. 

”Olemme vahvistaneet läsnäoloamme kotimaan markkinoilla ja aloittaneet tänä vuonna vuokraliiketoiminnan tuodaksemme tarjoomamme kotimaisten asiakkaiden saataville entistä laaja-alaisemmin. Huomasimme pian, miten iso merkitys kotimaisuudella on suomalaisille asiakkaille ja päätimme hakea avainlippumerkkiä tuodaksemme sen esille”, kertoo Tanan Marketing Vice President Mirja Yli-Erkkilä.

”Myös kansainvälisillä markkinoilla suomalaisella ympäristöteknologialla on hyvä maine ja useimmat asiakkaat kysyvät ensi kontaktissaan, mistä Tana on. Niinpä ajattelimme tuoda sen vahvemmin esille avainlippumerkillä, josta luonnollisesti olemme itse erittäin ylpeitä”, toteaa Yli-Erkkilä.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen tuotteen hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.

”Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä”, Reetta Mentu kertoo.


Edellinen artikkeliJohn Deere -maatalouskoneet Wihurille
Seuraava artikkeliProforest-tapahtuman järjestää jatkossa Expomark Oy