Ylämyllyläisten Jussi Mantsisen, Idea-Keksi Oy:n ja joensuulaisen Hannun Kone Oy:n yhteistyönä on syntynyt varsin uudenlainen ja erilainen koneratkaisu.
Maastokelpoinen, tela-alustainen ja kiertyvällä runkonivelellä varustettu MOTOKO mahdollistaa esimerkiksi työvälineiden ja materiaalin siirron työmaalla samalla koneella, jolla itse työ tehdään. Keinutelat, hydrauliveto ja kiertyvä, lukittava runkonivel, tekevät koneesta maastokäyttöön hyvin soveltuvan, ja pintapainetta on tällä 10,5 tonnin tyhjäpainoisella koneella 0,7 kiloa neliösentille.

Koneessa on CAN-väyläohjaus, joka mahdollistaa monipuolisen varustelun ja myös tarkat tiedot alavaunun eri sylintereiltä, antureilta ja niin edelleen. Keskinivel on ohjaava, mutta se toimii vain ikään kuin ohjaustehostimena. Varsinainen ohjaaminen tehdään telojen liikkeellä, ja ne on ohjelmoitu toimimaan synkronoidusti halutun liikkeen mukaan.

MOTOKO on myös muokattavissa ja varusteltavissa monipuolisesti työtehtävien mukaan, ja Idea-Keksi Oy:stä kerrotaan, että kokoluokka ei ole pelkästään tämä: tela-alustaisena kone voidaan toteuttaa jopa 40 tonnin kokonaispainoon ja pyöräalustaisena 60 tonnin kokonaispainoon saakka.

Tiedot:

  • Peruskone Doosan DX62R-3
  • Alavaunu ja varustelu Idea Keksi Oy MTKT100
  • Keinutelat 4 kpl, keinuliike +/- 10°
  • Keskinivelen kääntökulma +/- 42°
  • CAN-väyläohjaus
  • Vetotapa hydraulinen neliveto
  • Koukkulaite Hiab XR 5S
  • Vetokoukku 10 tonnia
  • Pintapaine 0,7 kg / cm2
  • Leveys 2100 mm
  • Alavaunun pituus 8000 mm
  • Kokonaispituus puomi edessä kuljetusasennossa 10 300 mm
  • Korkeus 3 250 mm
  • Paino tyhjänä 10 500 kg
  • Kuorman paino 5 000 kg
  • Kokonaispaino 15 500 kg

Palaamme asiaan syksyn mittaan lehdessä!

Edellinen artikkeliPonsse esittelee Opti 8 -tietokoneen
Seuraava artikkeliKoneurakointi 6/2020