Metsäkoneita valmistavan Logset Oy:n vuoden 2020 liikevaihto oli 37,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,9 miljoonaa euroa. 

Kuten kaikille on jo tähän mennessä tullut selväksi, vuosi 2020 oli poikkeava ja haasteellinen lajissaan. Sitä se oli myös Logsetille, yrityksestä kerrotaan. Suhteellisen vahvan vuoden aloituksen jälkeen markkinat romahtivat tilapäisesti maailmanlaajuisen koronapandemian ja sen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi. Logset kertoo kuitenkin reagoineensa nopeasti vastatakseen uuteen markkinatilanteeseen. Toimitusjohtaja Tommi Ekman linjaakin, että hyvän suunnittelun ja nopean toiminnan ansiosta yhtiö onnistui kääntämään vaikeasti alkaneen vuoden monen eri kehitysaskeleen vuodeksi. 

Logset Oy:n vuoden 2020 liikevaihto oli 37,5 miljoonaa euroa (2019: 48,0 miljoonaa euroa) ja liikevoitto 0,9 miljoonaa euroa (2019: 2,5 miljoonaa euroa). 

”Näin jälkikäteen voin todeta, että skenaariomallien käyttöönotto aikaisessa vaiheessa kannatti. Yhtiön viime vuoden tulos on huikea saavutus ja olen ylpeä henkilökunnan panostuksista. Logset pystyy kokonsa ja hyvän yhteistyön ansiosta vastaamaan ketterästi kohtaamiinsa nopeisiin markkinamuutoksiin”, kertoo toimitusjohtaja Ekman. 

Kesän 2020 aikana metsäkoneiden kysyntä lähti kasvuun ja Logsetin neljäs kvartaali oli jo vahva. Ekmanin mukaan talousluvut saatiin kehittymään suunnitelman mukaisesti. Tämän vuoksi Ekman luonnehtii Logsetin olevan vuoden 2021 alussa vahvempi kuin koskaan, ja markkinatilanne näyttää hyvältä, vaikka koronapandemia edelleen vaikeuttaa liikematkustamista.

Yrityksestä kerrotaan myös, että vuonna 2020 Logset aloitti työn laadun parantamisen parissa. Työ on jatkuvaa ja 2021 aikana panostuksia lisätään korkean laadun kulttuurin luomiseen. Muita tärkeitä painopisteitä ovat asiakasfokus, jatkuva innovointi ja tuotekehitys. 

Yhtiön hallituksen yhtiökokouksessa 16.4.2021 valittiin uusi hallitus. Hallituksen jäsen Mikko Lehikoinen valittiin hallituksen puheenjohtajaksi. Yhtiön suurin omistaja Ilkka Brotherus jatkaa hallituksen jäsenenä. Uusina jäseninä aloittivat Kari Mikkilä ja Esa Rantala. Mikkilä on Logsetin nykyinen hankintajohtaja mutta jättäytyy tehtävästä, kun uusi hankintajohtaja on löydetty hänen tilalleen. Rantala on toiminut Logsetin toimitusjohtajana vuosina 2012 – 2014.

Edellinen artikkeliBauma siirtyy syksyyn 2022
Seuraava artikkeliFirestonelta vyörakenteinen työkonerengas