Volvo Construction Equipment (Volvo CE) ja CE Engineering Solutions ovat toteuttaneet lyhyen kantaman kauko-ohjausratkaisun, joka avaa uusia mahdollisuuksia kaivukoneen käyttöön. Samalla se lisää turvallisuutta, näkyvyyttä kohteeseen ja työn joustavuutta.

Vaikka koneenkuljettajan työpaikka on useimmiten ohjaamossa, tulee joskus eteen syystä tai toisesta tilanteita, jolloin kaivukonetta olisi helpompi käyttää ulkopuolelta. Tähän tarjoaa ratkaisun Volvo CE esittelemänsä Short Range Remote Control -järjestelmän myötä, joka on saatavana tässä vaiheessa ainakin EC250E-, EC300E- ja EC350E-kaivukoneille. Uusi lyhyen etäisyyden kauko-ohjausjärjestelmä on tarkoitettu erityisesti asiakkaille, jotka työskentelevät vaarallisissa tai haastavissa työkohteissa, tai käyttäjille, jotka työskentelevät ympäristöissä, joissa kuljettaja tarvitsee lähempää tai eri kulmasta otettavaa näköyhteyttä työkohteeseen.

Kauko-ohjauksen avulla kuljettaja voi ajaa kaivukonetta kohteissa, joissa on putoavien esineiden vaara tai joissa kone voi kaatua, eli esimerkiksi purkutöissä. Sen on koettu olevan hyödyllinen myös paikoissa, joissa voi aiheutua vaaraa koneen työliikkeistä tai ajossa, kuten esimerkiksi alueilla, joissa maasto-olosuhteet ovat huonot.

Muita tilanteita, joissa lyhyen kantaman kauko-ohjainta voidaan käyttää, ovat tehtävät, joissa kuljettajan on seurattava tarkasti kaivukoneen työlaitteita. Tällaisia voivat olla paalutus- ja poraussovellukset sekä kouratyöskentely katveessa. Tämä ei ainoastaan ​​tarjoa parempaa näkyvyyttä ja lisää tarkkuutta, vaan myös vähentää työvoiman tarvetta.

Kuten mainittua, järjestelmän voi hankkia lisävarusteena tällä hetkellä Volvo EC250E, EC300E ja EC350E -kaivinkoneisiin, mutta valikoiman odotetaan kasvavan lähitulevaisuudessa. Ohjain toimii jopa 100 metrin etäisyydellä, joka on käytännössä enemmän kuin tarpeeksi pitämään konetta riittävän hyvin silmällä kaukokäytön aikana.

Järjestelmä voidaan helposti kytkeä päälle ja pois ohjaamon sisällä olevasta kytkimestä ja koneen ulkopuolella oleva majakka ilmiasee, onko kauko-ohjaustila käytössä vai ei.

Volvon CE Engineering Solutionsin toteuttama järjestelmäkehitysmalli mahdollistaa sen, että kauko-ohjausratkaisu voidaan myös räätälöidä ja ohjelmoida asiakkaan yksilöllisten vaatimusten mukaiseksi.

Edellinen artikkeliNimityksiä Metsätyö Oy:ssä – Timo Korhonen toimitusjohtajaksi
Seuraava artikkeliNokian Raskaat Renkaat Oy käynnistää muutosneuvottelut Nokian-tehtaalla