Valtatie 5:n parannustyöt Mikkelin ja Juvan Vehmaan välillä aiheuttavat juhannuksen ja lomakauden liikenteelle jonkin verran matka-aikojen hidastumista. Kesä-heinäkuussa liikennettä siirretään rinnakkaistielle Nuutilanmäen ja Juvan välillä.

Tietyöt Mikkelin kaupungin alueella ja Juvalla Kilpolan/Pöllän alueella hidastavat jonkin verran juhannusliikennettä. 


”Toivon tielläliikkujilta pitkämielisyyttä juhannus- ja kesäliikenteeseen. Elokuussa päästään Mikkelissä jo uudelle väylälle”, kertoo projektipäällikkö Harri Liikanen Väylävirastosta.

Kesä-heinäkuun vaihteessa liikenne siirretään Nuutilanmäen ja Juvan välillä talven ja kevään aikana rakennetulle kiertotienä toimivalle rinnakkaistielle. Kesän aikana kiertotietä tullaan ottamaan käyttöön noin kymmenen kilometrin matkalla Koskenmäen ja Kettulan välillä. Ajonopeus rinnakkaistiellä on 50 kilometriä tunnissa.

Liikenteen ollessa rinnakkaistiellä päästään rakentamaan päätietä. Liikenne on rinnakkaistiellä arviolta heinäkuuhun 2021 saakka. Mikäli autoilija haluaa välttää hitaamman kiertotien käytön, vaihtoehtoinen reitti Mikkelin ja Kuopion välillä on esimerkiksi Pieksämäen kautta.

Loppuvuonna 2020 avataan uutta tielinjaa liikenteelle noin kolmen kilometrin matkalla Tuhkalan liittymän ja Koskenmäen välillä. Nuutilanmäki-Juva osuus valmistuu liikenteelle 100 kilometrin tuntinopeudelle loppuvuonna 2021. Kesällä 2022 tehdään vielä viimeistelytöitä ja viimeinen asvalttikerros.

”Rinnakkaistien rakentaminen on sujunut vauhdikkaasti ja heinäkuussa pääsemme parantamaan nykyistä tietä. Seitsemää siltaa rakennetaan parhaillaan, ja kesällä aloitetaan vielä useiden uusien siltojen rakentaminen”, sanoo projektipäällikkö Timo Tiainen Kreatelta.

Elokuussa uutta tietä liikenteelle normaalinopeuksin

Mikkeli-Särkämäinen välisellä osuudella on elokuun aikana tavoitteena avata uutta tietä liikenteelle 16 kilometrin matkalta. Tällöin liikenne pääsisi kulkemaan uutta viitostietä pitkin 100 kilometrin tuntinopeudella.

Osuus Särkämäinen–Nuutilanmäki pyritään avaamaan liikenteelle lokakuussa 2020, jolloin koko Mikkeli-Nuutilanmäki osuus saadaan käyttöön. Vuoden päästä, kesällä 2021, tehdään vielä kyseisellä osuudella vihertöitä sekä viimeinen asvalttikerros.

”Alkukesän aikana olemme tehneet siltojen eristys- ja viimeistelytöitä. Lisäksi on tehty kantavaa kerrosta eli asvaltin alle tulevaa murskekerrosta ja päällystystöitä. Pintarakennetyöt, kivityöt ja vihertyöt ovat menossa”, kertoo työmaapäällikkö Aki Loikkanen Destialta.

Edellinen artikkeliEspoossa kohti päästötöntä työmaata
Seuraava artikkeliRammer Performance -sarjan vasarat RealMachineryltä