Ponsse julkisti eilen Vieremällä melkoisen saavutuksen, kun esiin marssitettiin täyssähköiseen voimansiirtoon perustuva metsäkone EV1. Palaamme asiaan myöhemmin laajan artikkelin muodossa lehdessä, mutta käydään tässä perusasiat läpi, sillä aihe vaatii varmasti sulattelua.

Ponsse EV1 on Buffalo-kokoluokan, eli noin 15 tonnin kuormankantokapasiteetin ajokone. Se perustuukin paljotli Buffaloon, mutta koko voimalinja on laitettu uusiksi. Tässä kolme vuotta kestäneessä projektissa on hyödynnetty EPECin osaamista, ja esimerkiksi tehonjakoyksikkö ja voimalinjan ohjausyksikkö ovatkin tämän yhteistyön tulosta. 

Ja sitten se ydinasia. Kyllä, koneessa on dieselmoottori. Se ei silti ole varsinaisesti hybridikone, sillä nelisylinterisen Mersu-dieselin tehtävänä on ladata 31,5 kWh:n akustoa tarpeen vaatiessa. Käytännössä akustolla voi ajaa latausten välillä ilman polttomoottoria noin 15-20 minuuttia ja vastaavasti suunnilleen sama aika menee lataamisessa. Latauksessa tämä ns. range extender -moottori käy vakiokuormalla ja kone kuluttaa kokonaisuudessaan näin ollen noin 20% vähemmän polttoainetta normaaliin Buffaloon verrattuna. Silti esimerkiksi vetovoimat pyörillä ovat kovempaa luokkaa. 

Toinen, Ponssen moneen kertaan esiin tuoma näkökohta on se, että tekniikan kehittyessä esimerkiksi vetyä kohti, dieselmoottori on korvattavissa jollain muulla voimanlähteellä. 

Eli kyseessä ei ole dieselmoottori, jonka jatkeena ovat akut, vaan akut joiden käyttöaaikaa pidennetään dieselmoottorilla. Koneessa on myös normaali sähköauton latauspistoke ja on-board-laturi, mutta tämä on lähinnä testikoneen ominaisuus. Tarkoitus ei ole ladata konetta piuhan päässä.

Neljä moottoria ja akut takana.

Koneessa on neljä sähkömoottoria. Yksi vastaa etupään mekaanisesta vedosta, toinen takapään mekaanisesta vedosta, kolmas pyörittää nosturin hydrauliikkaa, neljäs toimii generaattorin ominaisuudessa. Testiarvioiden mukaan nosturin käytös on sähkömoottorilla pyöritettävän hydrauliikan ansiosta aiempaa tarkempi ja nopeampi, sillä hydrauliikkaan saadaan vastetta heti. Käytännössä hydrauliikka on sama kuin Buffalossa, mutta pumppu on kierrostilavuudeltaan pienempi johtuen sähkömoottorin suuremmasta kierrosluvusta.

Akusto sijaitsee tällä hetkellä takarungossa, joka näkyy koteloinnin kasvaneena kokona. Kyseessä on litiumtitanaattioksidikemiaan perustuva ratkaisu, ja lämmönhallinta on hoidettu kompressoritoimisella nestejäähdytyksellä.

Sähköinen voimansiirto tulee mahdollistamaan myös lukuisia ominaisuuksia, joita ei aiemmin ole voitu esimerkiksi ajoon toteuttaa, ja nämä tulevat olemaan luultavasti yksi kärki, joilla aikanaan valmista konetta tullaan myös markkinoimaan.

Tästä kohti tuotantomallia.

Vaikka kaikki komponentit ovat jo valmiina tuotantoon, ei kone ole vielä lähdössä sarjavalmistukseen. Kone vaatii vielä testausta, eri ratkaisujen hieromista loppuunsa ja kokonaispaketin tuotteistusta. Myös sähköinen harvesteri on luonnollisesti myös jollain tasolla nostettu pöydälle Vieremällä, mutta Ponsselta ei asiaa kommentoida sen laajemmin: ratkaisut ovat sen verran erilaisia, että ajokone ja moto ovat hyvin erilaiset projektit. Mielenkiintoinen sivujuonne on myös se, että tätä samaa EPECin teknologiaa voidaan käyttää muissakin sovelluksissa, kuten vaikka kaivos- ja maansiirtokoneissa. Ja näitä lankoja on kuulemma jo viriteltykin, joskaan asiakkaiden nimiä ei voida vielä mainita. Mutta kyse ei ole siis pelkästä metsäkoneteknologiasta vaan laajasta ratkaisupaketista, joka on tarjolla muillekin toimijoille.

Arvio mahdollisesta EV1:n – tai mikä lopullinen nimi tuleekaan olemaan – tuotannon aloittamisesta liikkuu jossain kahden vuoden säteellä, ja hintakin on tässä vaiheessa vielä arvoitus. Tulevaisuus on kuitenkin otettu Ponssella selvästi haltuun, sillä paineet metsäyhtiöiden ja asiakkaiden suunnalta ovat siinä, että vähäpäästöistä ja hiilineutraalia kalustoa täytyy olla saatavilla. 

”Teknologia kehittyy vauhdilla ja se antaa valtavasti mahdollisuuksia kehittää ratkaisujamme edelleen, jopa yllättäviin suuntiin. Olemme tehneet yhdessä teknologiayhtiömme Epecin kanssa valtavasti töitä tämän konseptin mahdollistamiseksi. Samalla molempien yhtiöiden kyvykkyys on kehittynyt erittäin hienosti tämän projektin aikana ja olemme oppineen paljon uutta. Tämä teknologialanseeraus on kurkkaus tulevaisuuteen, ja yksi ratkaisu sähköisen voimansiirron mahdollisuuksista. Kestävä kehitys on selkeä tulevaisuuden menestystekijä Ponssella. Haluamme kehittää ratkaisujamme ja Epeciä voimakkaasti eteenpäin. Strategiamuutoksemme Epecissä on ollut onnistunut ja olemme erittäin iloisia Ponssella Epecin hienosta kehityksestä”, kertoo Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.  

Edellinen artikkeliJohn Deere vie kartat uusille tasoille
Seuraava artikkeliSiipikauha puskulevyllä Kiinteistöhuolto Jurvelinin tapaan