AGCO Powerin Suomessa kehittelemä ja valmistama täysin uusi CORE-moottoriperhe esiteltiin Baumassa – tai oikeastaan se on esitelty toisella nimellä jo hieman aiemmin, sillä se teki debyyttinsä Fendt Vario 700 Gen7 -traktorisarjassa. 7,5-litrainen uutuus lyö laudalta polttoainetaloudellisuudessa kaikki tämän hetken kilpailijat.

Fendt Vario 700 Gen7 -traktorisarjan konepeiton alta löytyi huomattavan taloudellinen matalakierrosmoottori, jonka oli valmistanut AGCO Power Suomessa, legendaarisella Linnavuoren moottoritehtaalla. Kuten 7,5 litran tilavuudesta saattoi päätellä, kyseessä ei ollutkaan enää suoraa jatkumoa tuttuakin tutumalle ”seiskaneloselle” eli jo aikanaan Sisu Dieselinä tunnetulle 74-moottoriperheelle. AGCO Power tiedotti, että tämä Fendtin kanssa yhteistyössä suunniteltu moottori oli toteutettu täysin uudestaan. Vastaavia väitteitä on toki kuultu eri yhteyksissä maailman sivu, mutta tässä tapauksessa kyseessä oli täysin todenperäinen toteamus. ”Tässä uudessa CORE-moottorissa yhteistä on aiempaan 74-perheeseen öljysäiliön korkki. Kaikki muu on alusta asti uudelleen suunniteltua”, linjaa Heikki Hihnala, Account manager, AGCO Power.

Hihnalan mukaan uuden moottoriperheen ensiaskeleet on otettu jokseenkin jo kahdeksan vuotta sitten, ja siinä missä Fendt oli AGCO-konsernin ensimmäinen asiakas tälle moottorille, on tämä saksalainen premium-luokan traktorivalmistaja luonnollisesti ollut mukana myös suunnitteluprosessissa. ”Fendt määritteli meille minkälainen täydellisen moottorin tulee olla, ja me kuuntelimme ja ryhdyimme toteuttamaan sitä omalla lujalla osaamisellamme.”

Täydellisyyttä tavoittelemassa.

Askelmerkeiksi asetettiin esimerkiksi polttoainetaloudellisuus, EGR-vapaa toteutus, helppo huollettavuus, yhden kiinteätilavuuksisen turbon käyttö ja niin edelleen. Kaikki tämä saatiin uudessa CORE75-moottorissa, ja ensimmäisen kerran suunnittelun tulos on nähty siis mainitussa Fendtin seuraavan sukupolven traktorimallistossa. Nyt Bauman myötä moottori on kuitenkin myös yleisesti saatavilla, ja tulee jatkossa näkymään lisääntyvissä määrin paitsi AGCO-konsernituotteissa, myös muissa sovellutuksissa. ”Valmistus on aloitettu, ja ensikädessä tuotetta tullaan näkemään Fendtin lisäksi muissa AGCO-tuotteissa kuten Massey-Fergusonissa ja Valtrassa. Tilauksia otetaan toki muiltakin asiakkailta ja moottoreita on jo koekäytössä kolmansilla osapuolilla, mutta asiakkaiden oman perustuotteen muuttaminen tälle moottorille on oma prosessinsa”, Heikki Hihnala muistuttaa. ”Käytännössä esimerkiksi tutusta 74-moottoriperheestä siirtyminen tulee tapahtumaan viimeistään siinä vaiheessa kun EU:ssa ja Yhdysvalloissa otetaan käyttöön uudet päästömääräykset. Niihin tämä moottori on jo valmis.”

Mutta mitä sitten tarkoittaa se, että uusi CORE-moottori on markkinoiden polttoainetaloudellisin? Sitä, että nyt ensimmäisenä markkinoille esitelty 223-kilowattinen moottori kuluttaa 188 grammaa polttoainetta kilowattituntia kohden. Tämän hetken kilpailuasetelmassa tämä rikkoo 200 gramman haamurajan, eikä vastaavaa suoritusta julkisuudesta löydy. Polttoaineensäästöön on päästy esimerkiksi matalakierrostekniikalla ja korkeammalla sisäisellä paineella. Nämä ominaisuudet taas ovat vaatineet täysin uutta suunnittelua. ”Olemme käyttäneet modernia simulointia, joka on säästänyt meidät usealta ikään kuin turhalta testikierrokselta moottorin kehittelyssä. Lopputulos on se, että paitsi paitsi polttoaineen säästö, myös päästöjen matala taso ovat huippuluokkaa. Moottori on valmiina tulevaisuuteen”, Hihnala kertoo.

Onko dieselinjälkeistä elämää?

Tulevaisuus ei kuitenkaan ole välttämättä dieselinen, joten eikö tällaisen moottorin kehittely ole tässä vaiheessa hieman lyhytnäköistä, kun nurkan takana puhutaan jo vaihtoehtoisista polttoaineista ja sähköstä? ”Itse asiassa meillä on valmiudet tässä moottoriperheessä jo niihinkin. Perusmoottori on muunnettavissa esimerkiksi vedylle, metanolille, etanolille, ja tietenkin se on jo nyt yhteensopiva HVO:lle”, Hihnala kertoo. ”Lisäksi tässä on tehty varaumat jo voimalinjan osittaiseen sähköistykseenkin. Vaihtoehtoiset polttoaineet konkretisoituvat pikemminkin siltä suunnalta, että niiden saatavuus ja kysyntä aukeavat, ja lainsäädäntö tulee mukaan. Moottoritekniikka on kyllä jo mietittynä.” 

Nyt nähty malli on 7,5-litrainen ja 223-kilowattinen, kauniin tasaisella vääntökäyrällä varustettu malli. Minkälaisia suunnitelmia perheenlisäyksestä sitten on, sillä vaikka yksikin voi muodostaa perheen, on joukossa toki voimaa? ”Kyllä tästä tullaan menemään sekä moottorin tehoissa että koossa kumpaankin suuntaan, isompaan ja pienempään”, Hihnala lupaa. ”Tämä on siinä mielessäkin lupaava moottori, että sen hinta on suunnilleen sama kuin aikaisemman mallin, mutta polttoainesäästö merkittävä – noin 5-7%. Ei tarvita mitään hintavia hybridiratkaisuja, jotta tuo säästö voidaan saavuttaa”, Hihnala toteaa lopuksi. Tämä on loppuasiakkaalle varmasti mieluista kuultavaa, joten jäämme odottelemaan missä koneessa CORE-moottori nähdään seuraavaksi. 

Edellinen artikkeliUusi rivimoottorialusta Scanialta
Seuraava artikkeliWihuri Oy Tekninen Kauppa laajentaa toimintaansa Pohjois-Pohjanmaalle