Viron valtion omistama rautatielogistiikkayritys AS Operail ilmoitti jo viime syksynä aikeistaan aloittaa tavarajunaliikenteen Suomessa. Kesällä maahan saapuivatkin ensimmäiset vetokalustoyksiköt, ja liikennöinti aloitetaan lähiaikoina.

Virolainen valtionyhtiö Operail tunnettiin aiemmin nimellä EVR Cargo, ja se perustettiin vuonna 2012 Eesti Raudteen tavaraliikennetoimintojen pohjalle. Yritys toimii pelkästään tavaraliikenteen parissa, ja ilmoitti viime syksynä investoivansa ensimmäisessä vaiheessa lähes 50 miljoonaa euroa Suomen toimintoihinsa. Perustetun Operail Finlandin toimitusjohtajaksi nimettiin Ilkka Seppänen, jolla on merkittävä kokemushistoria VR Groupin tavaraliikennepuolelta.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt yhtiölle yhtenäisen turvallisuustodistuksen ja toimiluvan rautatieliikenteen harjoittamiseen Suomen rataverkolla, ja kuluvan kesän aikana Suomeen on tullut jo dieselveturiyksiköitä, jotka saivat rataverkolla tyyppitunnuksen Dr20. 

Suomeen tulee tässä vaiheessa yhteensä yhdeksän kappaletta yhdysvaltalaisia kuusiakselisia Wabtec PowerHaul-vetureita, ja heinäkuun lopulla kaksi ensimmäistä veturia oli viranomaisten tyyppihyväksyttävinä.   

Voimanlähteenä veturityypissä on 16-sylinterinen GE PowerHaul P616 -dieselmoottori, joka tuottaa 3700 hevosvoimaa. Tämä muutetaan vaihtovirraksi, joka pyörittää ratamoottoreita. Valmistaja Wabtec on GE:n omistama yritys, ja se muodostui jarruistaan tunnetun Wabcon sekä veturivalmistaja MotivePowerin yhdistyessä vuonna 1999.  Kun toiminta Suomessa alkaa, Operail siirtyy listalla VR Groupin jälkeen Suomen toisiksi suurimmaksi rautatierahdin kuljettajaksi kotimaisen Fenniarailin edelle. Operaililla on Suomen-toimintojen alkamisen jälkeen vahvuudessaan hieman yli 70 veturia ja noin 3500 tavaravaunua. Vaunuista reilusti yli puolet on vuokrattu kansainvälisille asiakkaille.

Edellinen artikkeliAFM 75 -hakkuupää suuntaa Suomesta maailman suursavotoille
Seuraava artikkeliMohedaa Suomesta