Auto- ja koneleasingia tarjoavalle Järvileasing Oy:lle vuosi 2019 oli varsin menestyksellinen. Yritys kertoo jatkaneensa voimakasta kasvuaan, uusia autojen leasingsopimuksia tehtiin vuoden aikana noin 1 000. Yhteensä Järvileasingin leasingautoja on liikenteessä n. 2 500. 

Myös kone- ja laitesektorilla on ollut merkittävä osa Järvileasingin kasvutarinassa. Yhä useampi yritys ja yrittäjä on kiinnostunut hankkimaan koneensa leasingsopimuksella. Järvileasing Oy:n koneiden ja laitteiden leasingin johtajana on 20.2.2020 aloittanut vankan kokemuksen rahoitus- ja leasingalalla hankkinut Vesa Eskonheimo

Vesa Eskonheimo

”Olen toiminut erilaisissa tehtävissä rahoitusalalla jo 25 vuotta, varsinaisesti leasingin kanssa seitsemän vuotta. Olen nähnyt uudenlaisten leasingratkaisujen laajentuvan todella voimakkaasti koneisiin ja -laitteisiin. Kirjo on melkoinen kuorma-autoista maanrakennuskoneisiin, puimureihin ja metsäkoneisiin, korjaamolaitteisiin- ja vaikkapa toimistokalusteisiin”, kertoo Vesa Eskonheimo. 

Vesa Eskonheimolle Järvileasing oli tuttu, yrityksen voimakas kasvu on huomattu leasingalalla. ”Juuri Järvileasingin voimakas nousu merkittäväksi alan tekijäksi muutamassa vuodessa sai minut kiinnostumaan yrityksestä. Haluan olla mukana kasvattamassa ja kehittämässä dynaamisesti ja ennakkoluulottomasti toimivaa firmaa. Järvileasing toimii paikallisesti kaikkialla Suomessa ja yksi tärkeimmistä tehtävistäni tulee olla paikallisten aluepäälliköiden tukeminen kone- ja laitepuolella. Tavoitteenamme on tarjota entistä parempi ja yksilöllinen asiakaskokemus.”  

Autoleasingin edut ovat useimmille yrityksille tuttuja – mm. kulujen budjetointi ja hallinnointi helpottuu ja yrityksen pääomaa vapautuu tärkeämpiin kohteisiin. Kone- ja laiteinvestoinneissa pääomaa sitoutuu erityisen paljon, ja hankkimalla koneet ja laitteet leasingsopimuksella voidaan keventää tasetta ja saada pääoma tuottavampaan käyttöön.  

Mitä kaikkea sitten leasingillä voi hankkia ”Järvileasingillä periaatteena on, että kunhan liisattavalla tuotteella on vakuusarvoa, se voidaan hankkia kauttamme leasingsopimuksella. Kannattaa kysyä!”, linjaa Vesa Eskonheimo.

Järvileasing Oy on osa Autotalo Järvi -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli vuonna 2019 noin 65 miljoonaa euroa. Tästä Järvileasingin osuus oli noin 45 miljoonaa euroa. Kasvun odotetaan jatkuvan vahvana huolimatta poikkeustilanteesta vuonna 2020.