Keväällä Eco Log ja Gremo ilmoittivat yhdistävänsä voimansa, ja nyt joulukuun alussa ruotsalainen hakkuupäävalmistaja SP Maskiner AB liittyy myös tähän ryhmään. Tämä yhdistyminen kuuluu osaksi Eco Login pitkän tähtäimen kasvusuunnitelmaa, jota on toteutettu jo parin vuoden ajan. Eco Logilta kerrotaankin, että tähän mennessä asiat ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti.

Tämä yhdistyminen tarkoittaa tuoterintamalla käytännössä sitä, että uusi Eco Log -hakkuupää on tuloillaan: se perustuu SP:n teknologiaan, mutta tulee saamaan Eco Login muotoiluun perustuvan ulkoasun ja yksilöllisiä ominaisuuksia. Samalla SP:n aiempi tuotevalikoima tulee säilymään ennallaan, joten vanhojen asiakkaidenkaan ei tarvitse olla huolissaan.