Raide-Jokerin rakentaminen aloitettiin 13 kohteessa 3.6.2019. Rakentamisvaihetta on takana 12 kuukautta eli 20 prosenttia. Tähän mennessä rakennustöistä on tehty 21 prosenttia. Koko projektin kustannuksista, syksyllä 2017 alkanut suunnitteluvaihe mukaan lukien, on laskutettu noin 28 prosenttia.

Vuoden aikana työalueet ovat laajentuneet noin 19 kilometrin matkalle. Poikkeuksellisenkin kevään aikana sekä rakentaminen että suunnittelu ovat edenneet vauhdilla. Samalla, kun vielä myöhemmin aloitettavista rakentamiskohteista tehdään rakennussuunnitelmia, ovat suunnittelijoiden kädet täynnä työmaapalvelun kanssa.

Kun työmaalla tulee ilmi jokin odottamaton asia tai suunnitelmaa pitää viilata, alkavat suunnittelijat pohtia vaihtoehtoisia ratkaisua ja piirtää niistä suunnitelmakuvia. Se tekee suunnittelijoiden työstä samalla mielenkiintoista ja haastavaa,” kuvailee suunnittelupäällikkö Jyrki Oinaanoja. Ensimmäisen rakentamisvuoden aikana suunnitelmia on hyväksytty 2770 kappaletta.

Maanrakennustöitä on tehty viime kesästä lähtien, ja tänä keväänä myös ratarakentajat ovat päässeet tositoimiin. Rataa näkyy jo useammalla kadulla: Maarintiellä, Linnoitustiellä, Ravitiellä ja Pirkkolantiellä. Kaksoisraidetta on valettu paikoilleen touko–kesäkuun vaihteeseen mennessä yhteensä 500 metriä. Tämän vuoden aikana sitä on tarkoitus asentaa yhteensä noin 8 kilometriä. Jotta rakentaminen on ollut mahdollista, on työmaille perehdytetty 2887 henkilöä.

Hetki, jolloin maanrakennustyöt ovat siinä vaiheessa, että ratarakentaminen voi alkaa, on meille tärkeä välitavoite ja merkkipaalu. Se kertoo, että olemme aikataulussa,” toteaa projektipäällikkö Ari Bergström.

Patterimäen raitiotietunnelia on louhittu 15 metriä. Kalliolouhinnat aloitettiin huhtikuussa 2020 ja ne valmistunevat tämän vuoden loppuun mennessä.

Raide-Jokerin rakentaminen vaikuttaa satojentuhansien ihmisten arkeen. Tietysti negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan. Haluamme olla luottamuksen arvoisia ja hoitaa rakentamisen ja tiedottamisen hyvin ja aikataulussaan,” toteaa tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski.

Tulevat vuodet ovat Raide-Jokerin tekijöille työntäyteisiä. Rakentamisen volyymi kasvaa tänä kesänä kolminkertaiseksi viime kesään verrattuna,” Ari Bergström kertoo.

Raide-Jokerin rakentaminen jatkuu vielä vuoden 2023. Viimeistelytöiden ja koeajojen jälkeen pikaraitiovaunun kyytiin pääsee tavoitteen mukaisesti kesäkuussa 2024.

Edellinen artikkeliTTS-Kone on digitaalinen huoltovihko
Seuraava artikkeliMaskinmässan siirtyy vuoteen 2022