Hitachin normaaliperäisten tela-alustaisten kaivinkoneiden pienimpään malliin eli ZX85:n esitellään Baumassa uusi sukupolvi. Kasivitonen nousee Zaxis-5A-sukupolvesta Zaxis-6-mallisukupolveen. Koneessa on aiemman 34-kilowattisen moottorin sijasta uusi 41,8 kilowatin EU-tason V moottori pakokaasun takaisinkierrätyksellä ja partikkelisuodattimella. Sen kerrotaan olevan paitsi aiempaa ympäristöystävällisempi, myös polttoainetaloudellisempi, ja varustettu ECO-tilan lisäksi myös tyhjäkäyntiautomatiikalla lisäsäästöjen saavuttamiseksi.

Hytin ja työskentelyn mukavuuteen on panostettu uuden ZX85USB-6:n myötä. Penkki on vakiona ilmajousitettu, ja hallintalaitteet on sijoiteltu sen ympärille helposti tavoitettaviksi. Työvalaistus on hoidettu luonnollisesti nykyaikaisilla LED-valoilla vakiona. Lisälaitehydrauliikan propo-ohjaus on saatavana tehdaslisävarusteena.

Huollon ja ylläpidon helppouteen on myös kiinnitetty huomiota esimerkiksi reilusti avautuvilla luukuilla, sähköisellä tankkauspumpulla ja puhaltimen irrotettavalla verkolla. Alavaunun rakenteita on muotoiltu siten, että muta ja muut maa-ainekset poistuvat pinnoilta helposti.

Edellinen artikkeliKoneurakointi 2/19
Seuraava artikkeliTehovalvontaa tulevalla viikolla