Henkilöautoja kierrätettiin vuonna 2022 22,3 % vähemmän kuin vuonna 2021. Tähänastista ennätystä avittivat vuonna 2021 kierrätysmetallien korkeat hinnat ja valtion romutuspalkkio.

Laskeneista numeroista huolimatta vuosi 2022 oli kuitenkin paras ei-romutuspalkkiovuosi autojen kierrättämisen mittaushistoriassa. Vuonna 2022 kierrätykseen päätyi 75 103 henkilöautoa. Kaikkiaan romutustodistus kirjoitettiin 83 760 ajoneuvolle. Vastaavat määrät vuonna 2021 olivat 97 068 henkilöautoa ja 106 388 ajoneuvoa.

Metallin markkinahinta on merkittävä tekijä kierrätyksen aktivoitumisessa. Esimerkiksi kun keväällä 2022 metallien hinta pomppasi hetkeksi erityisen korkealle, samaan aikaan toukokuussa henkilöautoja päätyi kierrätykseen yhteensä 9840 yksilöä, mikä on kaikkien aikojen toukokuun ennätys. Myös kierrätyksestä tiedottaminen on keskeinen keino saada autot virallista reittiä asianmukaiseen käsittelyyn. ”Vain viralliset Suomen Autokierrätyksen vastaanottopaikat ovat luvanvaraisia toimijoita, joiden kautta kierrätys hoidetaan laillisesti”, muistuttaa Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali.

Kymmenien tuhansien autojen jääminen tai päätyminen kierrätysjärjestelmän ulkopuolelle on taloudellisten menetysten lisäksi myös erittäin potentiaalinen ympäristön kuormittaja. Esimerkiksi vaarallisten nesteiden päätyminen luontoon ei ole millään tekosyyllä hyväksyttävää. Loppuvuodesta 2022 ilmestyneessä autojen kierrätyksen tilaa selvittäneessä Sitran raportissa todetaan taloudellisten menetysten olevan vuosittain noin 138-182 miljoonaa euroa alan liikevaihdosta laskettuna. ”Ympäristöä kuormittava kustannus tulee vielä tähän päälle”, sanoo Juha Kenraali. 

”Viranomaisyhteistyö on äärimmäisen tärkeää harmaiden reittien kitkemiseksi. Tätä varten on tarkasteltava jatkuvasti valvontaa, kehitettävä lainsäädäntöä ja tuotava vastuullisuus myös kuluttajalle selkeästi tiedoksi”, jatkaa Kenraali.

Automaahantuojille on tärkeää, että tuottajavastuu hoidetaan täsmällisesti, eikä siitä pidä tinkiä. Tämä edellyttää sitä, että myös olosuhteet velvoitteen hoitamiseksi on järjestetty mahdollisimman hyvin.

Edellinen artikkeliKatja Paananen Ponssen vastuullisuusjohtajaksi
Seuraava artikkeliNokian Raskaille Renkaille on myönnetty Avainlippu- ja Design from Finland -merkit