Työkoneiden liikenneonnettomuuksissa useita kuolemantapauksia vuosittain

Yhteensä 60 traktoria tai moottorityökonetta oli kymmenen vuoden aikana osallisena kuolemaan johtaneessa tieliikenneonnettomuudessa. Onnettomuuksissa kuoli yhteensä 60 henkilöä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan kuljettajan tai matkustajan...

FinnMETKO 2022:ssa yli 27000 kävijää

1.-3.9.2022 järjestetty FinnMETKO 2022 paketoitiin onnistuneena tapahtumana nippuun 330 näytteilleasettajan ja yli 27 000 kävijän voimin. Vaikka tapahtuma on tältä vuodelta ohi, kahden vuoden...

Kimmo Saartoala Mateko Oy:n ja CE Rental Oy:n toimitusjohtajaksi

Matekon ja CE Rentalin hallitus on nimennyt Kimmo Saartoalan 1.8.2022 alkaen yritysten toimitusjohtajaksi. Kyseessä on yhtiöiden strategian ja pidemmän ajan suunnitelmien mukainen viestikapulan vaihto....

Kronos ja Hankkija myyntiyhteistyöhön metsävaunuissa

Wikar Oy Ab on tehnyt uuden yhteistyösopimuksen Hankkija Oy:n kanssa Kronos-tuotteiden edustuksesta. Hankkija alkaa syyskuusta 2022 eteenpäin jälleenmyymään Kronoksen valmistamia metsäperävaunuja- sekä nostureita. "Yhteistyö Hankkijan...

Koneurakointi 6/2022

Syksy hiippailee vähitellen maastoon, ja sitä myöten julkistetaan myös syksyn lehteä, eli Koneurakointia numero kuusi tälle vuodelle. Viikolla 34 saapuvat lehti pitää sisällään jälleen...

Uusi tapahtuma tuo isot koneet Tampereen Keskustorille lokakuussa

Isot koneet Keskustorilla 2022 on uusi maksuton yleisötapahtuma, joka järjestetään Tampereen ytimessä Keskutorilla lauantaina 1. lokakuuta klo 10–16. Koko perheelle suunnattu teollisuuden showroom esittelee...

Petteri Eronen Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

Petteri Eronen on nimitetty Volvo Construction Equipment Finland Oy:n toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän vetäjäksi 12.9.2022 alkaen. Lisäksi hän vastaa Volvo Construction Equipment Finlandin Suomen jälleenmyyntitoiminnoista. Volvo...

Siipikauha puskulevyllä Kiinteistöhuolto Jurvelinin tapaan

Videolla päästään katsomaan, miten asfaltinpohjia voidaan tehdä ympäristökoneen ja varsin fiksusti kehitellyn kauharatkaisun avulla. Kauhoja on ollut käytössä jo vuosia Oulun seudulla Kiinteistöhuolto Jurvelinilla,...

Virtaa Vieremältä – Ponsse EV1

Ponsse julkisti eilen Vieremällä melkoisen saavutuksen, kun esiin marssitettiin täyssähköiseen voimansiirtoon perustuva metsäkone EV1. Palaamme asiaan myöhemmin laajan artikkelin muodossa lehdessä, mutta käydään tässä...

John Deere vie kartat uusille tasoille

John Deeren karttaohjelmistot, eli TimberMatic Kartat ja TimberManager ovat olleet uusien G-sarjan motojen ja ajokoneiden vakio-ominaisuus jo neljän vuoden ajan. Järjestelmien luomat mahdollisuudet ovatkin...