Uudesta satatonnisesta Doosanista on ollut aiemmin jo vihiä, mutta nyt valmistaja kertoo koneen olevan valmis myyntiin ja töihin.

Kun viime keväänä saimme ennakkotietoa Doosanin kaikkien aikojen suurimmasta kaivinkoneesta, DX1000LC-7:sta, jäi odottava tunnelma tarkemmista tiedoista päälle. Nyt helmikuun alussa 2022 tämän koneen julkistus on virallista. Valmistajan mukaan kaikissa komponenteissa on panostettu niin suunnittelun, valmistuksen kuin testaamisenkin osalta siihen, että satatonninen kone soveltuisi sille tarkoitettuihin raskaan sarjan töihin. Esimerkiksi moniastesuodattimet, tela- ja sylinterisuojat, automaattirasvari, kestovoidellut perusketjun lenkit sekä huollon helppous tekevät koneesta valmistajan mukaan luotettavan ja kestävän. Alavaunun komponenttien kanssa on tehty toimitusyhteistyötä Bercon kanssa.
Myös ohjaamon osalta mukavuus, tilavuus ja ergonomia ovat ajanmukaisessa kunnossa, Doosanilta kerrotaan.

Moottorina on Perkinsin Stage V -päästötason 2806J, joka kehittää 469 kilowatin eli 629 hevosvoiman huipputehon. Sen kerrotaan olevan luokkansa kovin lukema. Stage V saavutetaan pakokaasujen EGR-takaisinkierrätyksellä, SCR-pelkistyksellä, DOC-hapetuskatalysaattorilla ja DPF-partikkelisuodattimella, jonka automaattinen regenerointi tapahtuu 25 tunnin välein, eikä se vaikuta työntekoon toimituksen aikana.

Hydrauliikka on DX800:n tapaan D-Ecopower-mallista, ja siinä on virtuaalinen ohivirtausjärjestelmä VBO. Kokonaistuotto onkin jämäkkä 3 x 523 litraa, eli yhteensä 1569 litraa minuutissa. Maksimipaine on 360 baaria. Doosanilla ei arkailla muistuttaa näidenkään lukujen sijoittumisesta luokassa ylärimalle. Pumput ja venttiilipaketit tulevat Bosch Rexrothilta.

Työtehokkuuden maksimoimiseksi kuljettaja voi valita hydrauliikan priorisoinnin joko puomiston tai käännön puolelle sen mukaan, kumpaa työtapaa enemmän tarvitaan. Puomisto on mahdollista tilata joko 7,2 tai 8,4 metrin puomilla. Vastapainon asennus tapahtuu vaakasuuntaisesti, jonka kerrotaan paitsi helpottavan operaatiota, myös mahdollistavan kestävämmän mekanismin.

Suositeltu kauhakoko on 5,4-6,8 kuutiometriä.

Edellinen artikkeliVR Groupin Dr19 saapui Suomeen
Seuraava artikkeliSandvik: 50 miljoonaa euroa uusien teknologioiden ja digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen