Oulun yliopiston SWARM-hanke esitellään ensimmäistä kertaa alan ammattilaisille Maxpo-messuilla. Maarakennuskaluston autonomisen yhteistyön tutkimusprojekti tutkii ja kehittää rakennuskoneparvea ja sen automaattista ohjausta infrayömailla. Maxpo 2025 -messuilla nähdään neljän työkoneen työskentelyä autonomisella ohjauksella yksin ja yhdessä työkoneparvena.

Oulun yliopiston professori Rauno Heikkilän luotsaama SWARM-hanke tutkii ja kehittää infrastruktuurirakentamisen tietomallinnukseen ja reaaliaikaiseen ympäristöhavainnointiin perustuvaa rakennuskoneparven automaattista ohjausta infratyömaalla.

Tutkimus tähtää työkoneparvien itsenäiseen toimintaan rakennustyömailla. Hanke tuo paljon mahdollisuuksia maarakennusalalle ja mahdollistaa koneiden työskentelyn ilman jatkuvaa ihmisen ohjausta. Tavoitteena on vähentää päästöjä ja energiakulutusta, optimoida työreittejä ja parantaa työturvallisuutta. SWARM-hanke käynnistyi huhtikuussa 2022 Business Finlandin rahoittamana hankkeena. Hankkeessa ovat olleet mukana Oulun yliopiston lisäksi  Novatron, Satel, Destia, Sisu Truck, GIM Robotics, Sensible4, Noptel, Nokia ja Sandvik. Yritysten osallistuminen tutkimushankkeeseen päättyi lokakuussa 2024, mutta Oulun yliopisto jatkaa hanketta vielä lokakuuhun 2025 asti.

”Esittelemme nyt SWARM-hankkeen tuloksia ensimmäistä kertaa näin näyttävästi alan ammattitapahtumassa. Vielä ennen messuja teemme paljon testauksia ja tarkennuksia ohjauksiin. Hankkeen tulokset ovat merkittäviä ja kerromme niistä lisää messuilla”, kertoo Heikkilä. 

”Meillä on kaivukoneen ja tiivistyskoneen automaattinen ohjaus jo valmiina. Puskutraktorin ohjausta viimeistellään ja testataan parhaillaan. Maansiirtoautossa on kauko-ohjaus, ja tämän vuoden loppuun mennessä vastaava automaattinen ohjaus ja adaptiivinen autonomia. Parviohjausmenetelmää on tutkittu monipuolisesti sekä simulointiohjelmissa että oikeilla koneilla meidän itsemme ja muiden tekemillä kenttäkokeiluilla. Menetelmää on mallinnettu ja parhaillaan ohjelmoidaan kokeilukuntoon. Parviohjausta on lähestytty kokeiden kautta Ouluzonessa. Ensin olemme ohjanneet parvea manuaalisesti ihmiskuljettajilla ja urakoitsijan työnjohtoa käyttäen. Tämän jälkeen kauko-ohjaamalla koneita. Ennen kesää teemme vielä automaattisia parviohjauskokeita. Autonomiaa sisältävän parviohjauskokeen toteutamme loppuvuodesta.”

Maxpo-messuilla nähdään, miten autonomista kaivuukonetta, maansiirtoautoa, puskutraktoria ja maantiivistäjää ohjataan yksittäin ja yhdessä. Messuilla nähdään kolmen koneen rajattu koneparviesitys, jossa tehdään tienpätkä parviälyä hyödyntäen. Joka päivä on kolme konedemoa ja yksi suurempi koneparviesitys. SWARM-hankkeen esittelyn Maxpo-messuilla mahdollistaa tapahtuman toimeksiantajan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n tuki. Messuilla järjestetään myös  paneelikeskusteluja siitä, miten työkoneiden automaattinen ohjaus tulee muuttamaan toimialaa.

Maxpo 2025 -messut tarjoaa huippusisältöä.

Tänä vuonna Maxpo-messuilla nähdään uutuuskoneiden lisäksi entistä enemmän alan ammattilaisia kiinnostavaa ohjelmasisältöä. ”Alan ammattilaisten on tärkeätä pysyä ajan tasalla siinä, mitä alalla tapahtuu. Olemme erittäin iloisia, että saamme itsenäisen työkoneparven esiintymään messuille. Maxpon sisältö ottaa näin suuren askeleen kohti tulevaisuutta. Tuomme messuilla esille myös alaa ja uratarinoita. Uutta messuilla on myös viime viikolla julkaistu Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat”, kertoo  tapahtuman toimeksiantajan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistyksen puheenjohtaja Reijo Karppinen.

Maxpo järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä. Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Maxpo-messut järjestää Helsingin Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina klo 9-17 ja lauantaina klo 9-16.

Edellinen artikkeliKomatsu 898 julkistettiin 25 tonnin luokkaan
Seuraava artikkeliSandvik investoi maanpäällisen porauksen liiketoimintaan Tampereella