>

Terex-dumppereille uusi nimi – Rokbak

Terex Trucks nimellä jo pitkään tunnetut, Volvo CE:n seitsemän vuotta sitten ostamat dumpperit tullaan jatkossa tuntemaan uudella Rokbak-nimellä. Terex-dumpperit siirtyvät historiaan nimensä osalta, sillä...

Stara vähensi mikromuovia uudella tiemerkintämassalla

Helsingin kaupungin liikelaitos Stara siirtyi heinäkuussa käyttämään aiempaa ympäristöystävällisempää, biopohjaista tiemerkintämassaa. Ympäristöystävällisempi merkintämateriaali vähentää huomattavasti katujen kestomerkintöjen kulumisesta aiheutuvia mikromuovipäästöjä Helsingissä. Tiemerkintämassoja käytetään esimerkiksi katujen,...

Sujuvampaa puhetta ja kuulonsuojausta uudella Tufftalkilla

Sena Industrialin uusi Tufftalk M on tehokas kuulosuojain, ja siinä, päinvastoin kuin edeltäjässään Tufftalkissa, hyödynnetään Senan Mesh Intercom -tekniikkaa, jonka avulla on mahdollista käyttää useita...

Uusi työkonealan verkkokoulutus opastaa päästöjen vähentämiseen

Motiva on tuottanut osana työkonealan green deal -kokonaisuutta ympäristöministeriön rahoittamana Vähäpäästöiset työkoneet -verkkokoulutuksen, joka on suunnattu ensisijaisesti työkoneiden käyttäjille, koneurakoitsijoille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Monet...

Tieluiska ja Jonsson jakeluyhteistyöhön Suomessa

Tieluiska ja Jonsson ovat sopineet kattavasta Jonssonin tuotteiden jakelusopimuksesta Suomessa. Sopimuksen mukaisesti Tieluiska myy ja huoltaa Jonssonin tela-alustaisia laitoksia keskittyen etenkin liikuteltaviin murskaimiin. Metso Outotec...

Nokian CT-perävaunurenkaan suosikkimallia päivitettiin

Nokian CT -maatalousperävaunun rengas on jo tuttu tuote, ja se on suunniteltu painaville kuormille sekä pitäikäiseen käyttöön. Valmistajan mukaan renkaan suosittu 600/55R26.5-koko on nyt...

CNH ostaa Eurocomachista tunnetun Sampieranan

CNH Industrial on ilmoittanut ostavansa 90% osake-enemmistön italialaisesta Sampierana SpA:sta. Eurocomach-kaivinkoneita ja Sampierana-alavaunuja valmistavan yhtiön hankinnan myötä Case Construction Equipment kertoo laajentavansa tuotevalikoimaansa tulevaisuudessa....

Portaatonta poljentoa – Doosan DL420CVT-7

Doosan esittelee odotetusti 7-sarjan pyöräkuormaajamallistoon portaattomalla CVT-vaihteistolla varustetun koneen. Vastaava ratkaisu on ollut tarjolla aiemmassakin mallisarjassa, ja tuorein versio tuntee nimen Doosan DL420CVT-7. Doosanin 7-sarjan...

Destia myydään Ranskaan

Ahlström Capital on sopinut myyvänsä 100 % Destia Oy:n osakkeista ranskalaiselle infra-alan suuryritykselle Colas SA:lle. Suomalainen infra-alan suuryritys Destia Oy myydään ranskalaiselle saman alan...

Koneellisessa puunkorjuussa huolestuttava kannattavuustilanne

Koneyrittäjät ry:n teettämä kannattavuuselvitys paljastaa puunkorjuualan olevan taloudellisessa pohjakosketuksessa. Vuonna 2020 keskimääräisen metsäkoneyrityksen palkkakorjattu liiketulos meni miinukselle ensimmäistä kertaa koko seurantahistorian aikana, ollen -0,3 prosenttia...
2,310tykkääjääTykkää