Traktorimönkijöiden määrä liikenteessä on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa – nyt niitä on miltei 60 000. Traktorimönkijät ovat etenkin nuorten suosiossa ja tämä näkyy myös onnettomuustilastoissa.

Vuoden 2023 tammi-elokuussa henkilövahinko-onnettomuuteen joutui 38 traktorinkuljettajaa, joiden ikä oli 15-16 vuotta. Vuonna 2022 onnettomuuteen joutuneita oli tammi-elokuussa 32 ja koko vuonna 51. Noin puolet nuorten traktorionnettomuuksista oli tieltä suistumisia, joissa ei ollut muita osapuolia mukana. Seuraavaksi yleisin onnettomuustyyppi olivat risteysonnettomuudet.

Tilastot viittaavaat tässä tapauksessa erityisesti traktorimönkijöihin, sillä vuoden 2023 alkupuolen onnettomuuksissa mainittujen kuljettajien traktorit olivat yhtä lukuun ottamatta alle 1000 kg painoisia. Yli puolet (23 kpl) näistä nuorten kuljettajien traktoreista oli alle kaksi vuotta vanhoja. 

”Onnettomuustilastossa traktorimönkijöitä ei erotella muista traktoreista, mutta traktorien pienet massat tilastoissa viittaavat kuitenkin siihen, että kyseessä on traktorimönkijäonnettomuudet”, kertoo Riikka Rajamäki Traficomista.
Traktorimönkijöiden yleistyminen nuorilla näyttää toisaalta vähentäneen onnettomuuksia mopoilla ja mopoautoilla. Poliisin tietoon tuli vuonna 2022 noin 30 % vähemmän 15-16-vuotiaiden mopo-onnettomuuksia ja 40 % vähemmän mopoauto-onnettomuuksia verrattuna vuoteen 2019, kertoo Rajamäki. ”Mopo on yhä yleisin 15-16-vuotiaan kuljettajan ajoneuvo onnettomuustilastossa, mutta traktori on ohittanut moottoripyörän ja mopoauton,” jatkaa Rajamäki.

Traktorimönkijöiden määrä kaksinkertaistunut neljässä vuodessa

Kesäkuun 2023 tilastoissa Manner-Suomessa oli liikennekäytössä 56 760 traktorimönkijää. Määrä on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Traktorimönkijöistä noin 6 500 oli katetulla ohjaamolla varustettuja niin sanottuja koppimönkijöitä, ja niiden määrä on kolminkertaistunut neljässä vuodessa. Mopoautoja on liikennekäytössä vähemmän kuin koppimönkijöitä, kesällä 2023 noin 4800 kappaletta.
Traktorimönkijöiden suosio näkyy traktorikorttien määrän kasvuna tilastoissa.  ”Nuorten kiinnostus T-ajokorttiin on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana. Vuonna 2021 saavutettiin tämän kehityksen huippu. Tuolloin yhteensä 7428 nuorta suoritti T-ajo-oikeuden”, kertoo Elina Uusitalo Traficomista.


Alueellisesti tarkasteltuna vuonna 2021 eniten T-kortteja suoritettiin Lapissa. Siellä 30 prosenttia 15-vuotiaista suoritti traktorikortin.  Seuraavaksi eniten niitä suoritettiin Etelä-Pohjanmaalla, jossa 27 prosenttia 15-vuotiaista suoritti T-kortin.
Vaikka traktorikortin suosio on kasvanut nuorten keskuudessa, on mopon ajokortti edelleen suosituin ajokortti 15-vuotiailla. Traktorikortin suosio näkyy kuitenkin mopo- ja mopoautokorttien suosion pienenä laskuna 15-vuotiaiden keskuudessa.

Edellinen artikkeliKomatsu-uutta pyöräalustaisiin
Seuraava artikkeliPetter Sirkka aloitti ProSilva-myyjänä