Hitachi esittelee ensimmäisen Stage V -päästömääräykset täyttävän pyöräkuormaajansa, ja samalla avataan myös ZW-7-sarja. Ensimmäisenä mallina toimii suosittuun, noin 19 tonnin kokoluokkaan iskevä ZW220-7.

Yksi suurimmista muutoskeskittymistä sijaitsee ohjaamon puolella. Täysin uudistetuksi mainitussa ja tilavassa ohjaamossa luvataan olevan erityisen mukava työskennellä, ja Hitachilta kerrotaan 7-sarjan koneissa olevan markkinoiden alhaisimmat melu- ja tärinätasot.

Koneen käyttöä on helpotettu ja tehostettu entisestään lukuisten uusien ominaisuuksien ansiosta. Ohjaamossa on muun muassa uusi parempi istuin, esiohjausvivut ovat sähköiset, monitori on uusittu ja kytkinpaneeli on järjestelty uudelleen. 

Lisäksi valmistaja ilmoittaa ZW220-7:n olevan nyt markkinoiden turvallisin kone erinomaisen näkyvyyden ja älykkäiden järjestelmien ansiosta. Esimerkiksi Aerial Angle -kamerajärjestelmän ansiosta kuljettajalla on 270-asteen lintuperspektiivinäkymä työskentely-ympäristöönsä, ja takaesteiden havaitsemis- ja varoitusjärjestelmä hälyttää välittömästi, jos jotain ylimääräistä estettä havaitaan lähellä koneen takaosaa. 

Moottorina ZW220-7:ssa on huipputeholtaan 157-hevosvoimainen Cumminsin B6.7, kuusisylinterinen 6,69-litrainen Stage V -diesel.

Työtehoa parannetaan esimerkiksi koneessa uutena ominaisuutena olevalla lyhyen lastausoperaation lähestymisnopeuden toiminnolla, joka on säädettävissä tarpeen mukaan. Lisäksi polttoainetaloudellisuutta voi seurata uuden ECO-mittarin avulla ja suorituskykyä voidaan parantaa useilla säädöillä, jotka vaikuttavat koneen toimintoihin. Koneessa on myös vaaka vakiona.

 

Edellinen artikkeliHavator ostaa Revisolin satamantoiminnot Kaskisissa
Seuraava artikkeliProSilva S3 videolla