Doosan Infracore Europe on julkistanut odotetusti Doosan-pyöräkuormaajien uuden seiskasukupolven Euroopassa. Tämän DL-7 -sarjan ensiesittely tapahtui Koreassa toukokuun lopulla, ja nyt Euroopan markkinoille lähdetään seitsemällä seiskamallilla. Nämä ovat DL280-7, DL320-7, DL380-7, DL420-7, DL480-7, DL550-7 ja DL580-7. Ensi vuoden puolella mallistoon lisätään vielä neljä konetta eli DL-2007, DL220-7, DL250-7 ja DL420CVT-7.

Doosanin pyöräkuormaajasukujuuret ulottuvat vuoteen 1989, ja yrityksestä kerrotaankin viimeisen 31 vuoden olleen jatkuvan kehityksen, keksimisen ja tuotesegmenttiin investoimisen aikaa. Ja tätä se tarkoittaa tällä kertaa:

Doosanilta kerrotaan, että uudet kuormaajat on suunniteltu alusta alkaen uudelleen. Asiakkaita on kuunneltu ja jokainen olemassa oleva yksityiskohta on kuuleman mukaan käyty läpi ja tarkasteltu uudelleen. Lopputuloksena uuden DL-7-sarjan luvataan vievän asiakastyytyväisyyden uudelle tasolle, sillä tarjolla on kehitystä kuljettajan mukavuuteen, polttoainetaloudellisuuteen, tuottavuuteen ja kestävyyteen.

Seiskasarja tarjoaakin ulkoisesti uutta muotoa aiemman, jo kymmenen vuotta markkinoilla olleiden ratkaisujen jälkeen. Saman uuden sukunäön saavat kaikki seiskasarjan mallin, muodostaen näin eheän kokonaisuuden konerivistöön. Suurimmilta osinhan tämä näkyy konepeiton rohkeassa kolmiulotteisessa muotoilussa ja esimerkiksi Doosanille uudessa hainevämäisessä pakoputkessa.
Myös hytti on uudistunut ja lasipintaa on 14% enemmän DL-5-sukupolveen verrattuna. Samalla kuolleita kulmia on hiottu pois parantaen näkyvyyttä. Lisävarustelistalta löytyvät myös tavallisten sivupeilien tilalle sähköisesti säädettävät versiot. Työvaloissa vakiona on neljä eteen ja neljä taakse päin osoittavaa lediheitintä, ja lisähinnasta neljän tilalle saa kuusi kappaletta molempiin suuntiin. Takasäleikköön asennetut ledit puolestaan vilkuttavat peruuttaessa, antaen merkkiä mahdollisesti takana lymyileville hortoilijoille.

Ohjaamon sisätiloissa on laitettu uusiksi muun muassa ohjaus- ja hallintajärjestelmiä. Doosan Smart Key -älyavaimella kone käynnistyy modernisti ilman virtalukon ropelointia ja onhan tällä myös ajonestollisia vaikutuksia anastusmielessä liikkeellä olevia vastaan. Älyavain tarjoaa myös mm. oven kaukolukitusominaisuudet ja etäavauksen.

Mukavuutta on tuotu kajuuttaan Grammer Actimo XXL -istuimella, jossa on täysin säädettävät pysty- ja vaakavaimennusmahdollisuudet, ilmanpaineella toimiva ristiselän tuki ja lämmitysvastukset.

Sähköistä hydrauliikan esiohjausta komentava EMCV-joystick on integroitu kyynärnojaan, ja se on entistä lyhyempi ja tarkempiliikkeisempi. Uusi hydrauliikka tarjoaa mm. automaattisen kaivuasennon palautuksen, erilaiset automaattiset kauhan kallistuksen ääriasentojen rajoitusasetukset, ja sylinterien päätyvaimennukset.

Koneen asetuksia voi säätää uudella 8″ kosketusnäytöllä, ja kaiken kaikkiaan hytin kerrotaan olevan tilavampi, tarjoavan enemmän jalka- ja säilytystilaa sekä parannetun ilmastoinnin ja uudelleen sijoitellun kylmälaatikon. Hytin puhtaudesta välittävälle kuljettajalle tarjotaan lisävarusteista kompressoria puhalluspuuhiin.

Aisastovaihtoehtoina löytyy tuttuun tapaan Z-aisastoa ja korkealle nostavaa HL-versiota. Erillinen lisälaitehydrauliikka löytyy täysin propohallittavalla venttiilillä. Aisavaimennus on jo tuttu LIS, joka perustuu hydraulis-pneumaattiseen paineakkuun, joka toimii iskunvaimentimen tavoin. Vastapainoja löytyy 300-, 400- ja 500-kiloisina tarpeen mukaan.

Voimansiirto on viisinopeuksinen powershift, ja akseleina kovempaan käyttöön tarkoitetut Heavy duty -versiot. Tasauspyörästön lukkoja akseleilla voidaan kytkeä automaattisesti ilman kuljettajalta vaadittavia toimia, ja ne ovat hydraulisesti toimivia 100% lukkoja. Jos tarvetta on pidemmille kantomatkoille kuumissa oloissa tai vastaavalle erikoistoimille, voi akselit varustaa myös erillisellä öljynjäähdytyspiireillä. Koneen huippunopeus on 40 km/h ja voimalinjaa kerrotaan parannetun kauttaaltaan.

Moottorit ovat luonnollisesti Stage V -versioita, ja kuutoskoneilla mennään. Moottorimallit ovat seuraavanlaisia:

KonemalliTyöpaino tMoottorimalliLitratilavuusTeho hp/kW/rpmVääntö Nm/rpm
DL280-715,7 Doosan DL065,9190/141/2000 902/1400
DL320-719,7Doosan DL087,64271/202/18001275/1300
DL380-720,3Doosan DL087,64271/202/18001275/1300
DL420-723,4Scania DC1312,7345/257/18002196/1100
DL480-726,5Scania DC1312,7345/257/18002196/1100
DL550-733,7Scania DC1312,7380/283/18002252/1200
DL580-735,7Scania DC1312,7400/294/18002252/1200

Se vakioksi muodostunut polttoaineensäästöilmoitus on tällä julkaisukierroksella 5%. Jälleenkäsittelylaitteistojen kirjainbingoa pelaavat raksivat ruudukosta puolestaan seuraavat lyhenteet SCR, DOC ja DPF. Sen sijaan EGR on tarpeeton, ja partikkelisuodattimen noenpuhdistusväli on kasvatettu 6000 tuntiin, ja tämän täyttymistä voi myös seurata näytöltä.

Tehotiloja on kolme, SAT2, vakio ja Power. SAT2 tulee sanoista Situation Awareness Technology eli ”Tilanteen tasalla oleva teknologia” ja kakkosversiossa mennään. Järjestelmä nuuskii jatkuvasti sitä, mitä koneella tehdään, ja käskyttää moottoria sen mukaan. Eli käytännössä tarkkaillaan puomisylinterien painetta, pumpun painetta ja ulosoton kierroksia, ei niinkään varsinaista työntekoa. Sen sijaan Doosanin DSGS-järjestelmä pureutuu tarkemmin ajotapoihin ja avustaa polttoainesäästössä erilaisten pisteytys- ja diagrammimuotoisten raporttien avulla.

Edellinen artikkeliVolvo CE ja Norrhydro Oy jatkavat yhteistyötä
Seuraava artikkeliKoneurakointi 8/2020